Viime viikolla naistenviikon kunniaksi oli itselläkin nimipäivät. Kaiken sen kiireen keskellä ei ehditty edes nimpparikahveja tarjoamaan, joten tänään maisteltiin herkkuja senkin edestä. Juuri Kouvolasta kotiutuneena piti alkaa häärimään mansikkakakkua ja muuta tarjottavaa pöytään.
Välttämättä itse en olisi jaksanut alkaa touhuamaan, mutta äidin ihana nimpparilahja kummitteli mielessä. Toivomus oli laitettu eteenpäin jo hyvissä ajoin ja siksi tiesinkin mitä odottaa.
Pentikin kynttilänjalat ♥
Syksy on ehdottomasti mun lempiaikaa vuodesta, ja nautinkin hurjasti kun illat alkaa hämärtyä ja saan kynttilät laittaa pöydille. Lupasin vielä odottaa muutaman viikon ennen kuin laitan syysverhot ikkunaan, mutta tänään ehdin niitä vähän jo hypistelemään.
Nykyinen koti on hyvin ruskeasävyinen ja ehkä siitä syystä haluankin päästä tuosta kaikesta ruskeasta sekä puunväristä eroon, siispä valkoista ja valkoista ja valkoista meille pliis!
Onko kellään hyvää ideaa mitä näille vanhoille huonekaluille tehdään? Toivomus olisi myydä asunto kalustettuna, mutta luulenpa sen olevan toiveajattelua. Uudet huonekalut tulee hankintaan, keittiönpöytä ja tuolit kyllä Askon alesta jo ostettiin.
Tämä pöytä, mutta tosin viereisillä tuoleilla. |
Tuo pöytä vähän hirvittää, taidan teettää sen päälle lasin ennen kuin pieni neiti saa sen lommoja täyteen. Tuosta tuolista on olemassa myös baarijakkara. Semmosia tarvitaan viitisen kappaletta saarekkeen toiselle puolelle arkiruokailua varten. Ihanan näköinen tuoli, mutta aika ikävä istua. Mistähän lie löytääkään siihen sopivan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti