Tänään tuli taas piipahdettua raksa-alueen reunoilla. Kaivurit olivat täydessä työn touhussa, ja koko alue näytti aika hurjalle. Mahtavatkohan saada syyskuun loppuun mennessä teitäkään kuntoon. Sormet jo syyhyää päästä aloittamaan, ihanaa!
Meidän tonttimme siis sijaitsee uudella asuinalueella, noin 1,5km nykyisestä kodistamme. Alue on kohtalaisen suuri ja sen vuoksi jaettu kahteen osaan. Onneksi meillä kävi tuuri ja meidän alue pääsee rakentamaan ensimmäisenä, toinen puolisko saa aloittaa ensi keväänä.
kuva koko alueesta |
Talovalmistajaksi päädyimme kaiken vertailun jälkeen K-Raudan Omataloon. Hintaeroja samasta paketista saatiin aika huikeita. Kovin hinta oli Jukka-talolta jonka tarjous oli melkein 20 000€ kalliimpi kuin Omatalon. Noin huikeita hinnan eroja ei oikein kukaan osannut kertoa ja näin ollen se meni aina vähän selittelyksi koko touhu. Jetta-talojen tarjousta odotamme vieläkin, ovat tainneet unohtaa meidät kokonaan. Joten löyty kyllä suuria eroja hinnan sekä myös palvelun osalla.
Pohjapiirrosta aloin piirtämään heti kun tieto tontista tuli. Sitä väännettiin ja väännettiin ja muutaman kerran olin valmis jo luopumaan ajatuksesta. Kaikkien valmistajien kirjoja selattiin, mutta kenelläkään ei ollut pohjaa mikä miellyttäisi omaa silmää. Rakastan suurta ja avaraa, isoja ikkunoita ja tietenkin valoisuutta. Näitä olen yrittänyt upottaa meidänkin pohjaan. Tällä hetkellä pohja on talotehtaalla ja lupakuvia odotellaan. Sen jälkeen on rakennuslupahakemuksen täyttö, asemakuvan piirto sekä naapureille papereiden näyttö tiedossa. Sitten laitetaankin sormet ja varpaat ristiin ja toivotaan että saadaan rakennuslupa.
Pian on asuntomessut, JES! Ja sitten vaan sitä odottelua ja odottelua että päästään aloittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti