keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Omaa takkaa odotellessa

Pakkaset ehti jo välissä hieman lauhtuo, mutta nyt mittarissa taas komeilee luvut -20 asteen päällä. Tämän ilman ehdoton ykkönen on lämmin viltti ja TAKKA! Voi että miten voinkaan odottaa omaa takkaa, kyllä se on vaan sellainen tunnelmanluoja. Voi voi, jo pelkkä ajatuskin lämmittää niin kummasti.

 Meillähän se takka siis on jo rakenteilla, tosin muurari viettää vielä tämän viikon Thaimaan lämmössä, joten me saadaan hetki vielä värjötellä kylmässä. Hommat jatkuvatkin sitten ensi viikosta lähtien. Sillä aikaa on valiseiniä levytetty, tuo huonekorkeus melkein 4m tuottaa oman vaivansa tuohon levyttämiseen.





Takkaluukun metsästys oli meillä aika hankalaa. Mistään takkafirmasta ei meinannut saada pelkkää luukkua, kun varsinainen takka muurataan itse. Valmisluukut mitä oli ns. irtomyynnissä olivat kovin pieni, suurin ehkä 50x50cm. Tämä malli ei omaa silmää miellyttänyt, vaan toive oli leveästä, mutta matalasta luukusta. Lopulta sellainen luukku löytyi Tapani Puosi Oy:ltä. 100x50cm, tosin hissiluukku ja hintaa melkein 2000€. Pitkän harkinnan jälkeen päädyttiin hänen toiseen vaihtoehtoon 70x40cm saranalliseen luukkuun. Hinta tippui yli puolella ja luukku saapui muutaman päivän päästä matkahuoltoon. Helppoa ja nopeaa, suosittelen ehdottomasti.

Huomenna on uusi aika Kalustetukulle keittiösuunnitteluun, saa nähdä tuliko uusista muutoksista parempia. Muutamasta paikasta vielä odotellaan kuvia, kaikki kun on vielä avoimena ja sitä täydellistä ideaa odotellaan. 

Taidan hautautua peiton alle, katsoa hetken telkkaria ja syödä palan mutakakkua. Ehdottomasti yksi parhain suunnitelma keskiviikolle, jaksaa ponnistaa loppuviikonkin.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Nokka kohti kevättä

Tammikuu toi mukanaan huikeat pakkaset ja upeat kinokset lunta. Onneksi meillä on talolla jo puhallusvillat katossa, joten alkaa lämmöt pysymään sisällä. Joulun jälkeen on edetty hirmusesti, on takkaa muurattu, väliseinät pystytetty ja tänään alkoi sähköjen veto. Kuvia räpsin, mutta tämä lahopää jätti kameran raksalle. Joten ajattelinkin tänään tehdä keittiöpostausta.

Keittiöö ollaan käyty nyt muutamassa paikassa miettimässä ja idoita on pää täynnä - tie sit mitkä on käyttökelpoisia. Toivomus on siis hyvinkin valkopainotteinen, moderni ja selkeälinjainen. Nyt olen kyllä innostunut noihin mustiin alakaappeihin, voisi tuoda mukavastikin ryhtiä isoon tilaan. Näillä unelma kuvilla olen keittiöö suunnitellut, joten lopputulosta vain odotellaan.







 

 

 


Mitä enemmän noita kuvia selailee, sitä isommiksi vain haaveet kasvaa. Tila on kuitenkin rajallinen, joten ihan kaikkia päähänpistoja ei pystytä toteuttamaan. Kodinkoneetkin ollaan päätetty, niistä teen erikseen oman päivityksen. Sen voin sanoa että mieluisat löytyi ja mieskin sai oman toiveensa uunin suhteen läpi. Eli kosketusnäyttö tulossa.

Nyt maistelemaan mutakakkua ja iltakin perustuu tänään ihan hölläilemisestä. Huomenna aamusta taas reippaana kohti raksaa.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...