sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Liesituulettimet mietinnässä

Asuntomessuilla törmäsi hyvinkin monessa talossa tavalliseen perinteiseen liesituulettimeen. Jotain uutta ja erikoista olisi ollu kiva nähdä. Meidän talossa kuitenkin keittiö on kodin sydän, ja sen näkee heti ovesta sisään tullessa. Aluksi pidin itsestään selvyytenä että liesituuletin tulee saarekkeen päälle. Myöhemmin tajusinkin että juuri saarekkeen kohdalla on vinon sisäkaton korkeus melkein 4m. Pistin uuden mietintämyssyn päähän ja tulin siihen tulokseen että saarekkeelle käy ainoastaan tasomalli, muussa tapauksessa liesituuletin joudutaan laittamaan keittiöseinälle. 


Tämä tasomalli Savolta olisi ollut aivan mielettömän upea. Missään liikkeessä ei jälleenmyyjät tuotteesta tietäneetkään, mutta rakennusmessuilla oli onneksi Savon oma edustaja paikalla. Puolen tunnin sepustuksen jälkeen oma into sen kuin kasvoi, mutta hinnan kohdalla polvet notkahti... hinta oli siis huikeat 6900€ ja tämäkin oli vielä messutarjous. HUH HUH! Upea se on, sitä en kiellä. Mutta ihan tuollaista summaa en liesituulettimeen ole valmis sijoittamaan. 

Toinen vaihtoehto Savolta olisi tasomallissa T-92. Ihan noin upea linjainen se ei ole, mutta yksi varteenotettava vaihtoehto kylläkin. Tuon Savon hintaa en ole vielä löytänyt, mutta samanlainen, ainoastaan eri valmistajan maksoi esim. netraudassa 1800€. Ainakin tuolla koti-in.fi on tuota mallia mahdollista saada rosterisena sekä mustalla lasilla.

Sitten jos hypätään tasomallisesta liesituulettimesta seinälle, löytyykin vaihtoehtoja useampia. Tällä hetkellä yksi suosikeistani on "kristallikruunu".  Kyseinen liesituuletin toimii aktiivihiilisuodatttimella. Eli ohjaa ruokaa valmistettaessa syntyvät höyryt rasvasuodattimen ja aktiivihiilisuodattimen läpi takaisin huoneilmaan. Haittapuoli on, että teho ja imukyky jäävät normaalia hieman pienemmiksi. Mutta meidän kokkailu määrällä uskon tämän riittävän.



Falmecin uudet Desing liesituulettimet ovat mahtava vaihtoehto vanhan tyylisille rosterisille kuvuille. Tämäkin mustavalkoinen liesituuletin olisi todella upea näky meidän valkoisten keittiönkaappien keskellä. Hieno idea että vaihtoehtoja tähänkin kupuun löytyy vaikka kuinka paljon, aina zeepra kuosista yksinkertaisiin valkoisiin.


Hintakaan ei näissä ole mikään erikoisen korkea. 



Sitten tietenkin aina on olemassa vaihtoehtona nämä perinteiset mallit (tuo putkilo ehkä vähemmän perinteinen). 



 Tällä hetkellä meillä on rosterinen liesikupu ja ainakin omasta mielestä helkkarin inhottava pitää puhtaana. Kuvun päälle kertyy koko ajan rasvaa, ja vaikka kuinka käyttäisi niille tarkoitettuja pesuaineita, ei pinnasta koskaan saa enää tasaista ja kiiltävää. Aina näkyy joku läikkä jossain.ja rasvaan tarrannut pöly on inhottava. Siksi ehkä mielenkiinto tuollaiseen lasipintaiseen mustavalkoiseen Falmeciin on korkea. Mitenhän tuo kristallikruunu on puhdistuksen kannalta hyvä vaihtoehto? Onko kellään näistä uusista malleista mitään kokemusta? Mikä liesituuletin oli teidän mielestä upea?




lauantai 30. heinäkuuta 2011

Uusia tuulia kotiin Iittalan lasimäeltä

Sain jo keväällä synttärilahjaksi appivanhemmilta Iittalan lahjakortin. Taitavat tietää mistä tykkään! :) Pitkään sitä säästelinkin, mutta kovasti se polteli jo rahapussissa. MyIittalan jäsenenä sain heinäkuulle mahtavan kupongin, 30% alennus valitsemasta tuotteesta.

kuva: www.iittala.fi




Olen pitkään haaveillut valkoisesta Lantern kynttilälyhdystä, mutta ikävä kyllä tuon alennuksenkin jälkeen hinnaksi jäi vielä aika hurjia. Joten taas kerran ihailin ja hypistelin, mutta jouduin jättämään sen hyllyyn.








                                  
  Ehkäpä vielä joku päivä tuo koristaa meidänkin kotia, mutta sitä ennen ostoskoriin päätyi upea turkoosi aaltomaljakko sekä kaksi turkoosia kivituikkua. Turkoosista on tullut itselle tehosteväri, jota varmasti tulee esiintymään meillä paljon.


Olen saanut ensimmäisen aaltomaljakon serkultani ylioppilaslahjaksi ja sen jälkeen olenkin kerryttänyt mukavasti Iittala valikoimaa. Tuo turkoosi maljakko onkin ensimmäinen värikäs ostos, kaikki muut ovatkin valkoisia ja mustia.


kuvat: www.iittala.fi


Viimeisimpinä lahjoina olen saanut nämä äidiltäni, ovat muuten yhdet suosikki maljoista. Mukava yhdistää esimerkiksi kattauksessa mustaan perinteiseen teema-astiastoon, väriä saa aina mukavasti serveteistä ja tietenkin mistäs muustakaan kuin kukkasista.

Lämpimän kesäretken Lasimäelle kruunasi tietenkin käynti Kultasuklaassa... nam nam!! Mukaan tarttui raksaprojektia aloittaville ilman muuta suklaiset työkalut. 


perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kokkolan asuntomessut osa 2

Ei kun jatkoa aikaisempaan postaukseen.








Pakko myöntää että itsekin olen hurahtanut noihin sisustusteksteihin. Muutoman ihanan olen löytäny eräästä verkkokaupasta. Niistä kerron myöhemmin.



Sadesuihkut oli aikalailla jokaisessa talossa. Tässä oli kiva toteutus.



Tämä oli ehkä messujen upein talo, nimikin enteili jo hyvää!







Kaunis yhdistelmä uutta ja vanhaa, sama toistui useassa huoneessa.








Tämä talo on ulkoväritykseltään sellainen kuin meille on tulossa. Valkoinen puu, tummat ikkunat ja ovet. Ainoastaan poikkeuksena meillä on rivipeltikatto.





Taas yksi makkari mikä oli mieluinen. Uskomaton määrä ihania koristetyynyjä.





Missään ei oltu poreammetta sen enempää rakennettu. Itse haluan meille laattapinnasta rappuset, sekä tason kiertämään koko ammeen. Hyvä paikka kynttilöille ja saippuoille. 






























Tässä keittiössä on jotain hyvin kodikasta. Tuo liesituuletin on sama kuin serkullani ja sitä ollaan pidetty myös yhtenä vaihtoehtona. 



 Toivoin löytäväni myös idean liesituulettimeen. Meillä kun liesituulettimen kohdalta kattoon asti on matkaa melkein 4m, on se vähän hassun näköinen laittaa saarekkeen päälle. Seinäversioita löytyi paljonkin, mutta mitään sävähdyttävää ei niiden osalta ollut. Joten tuo asia ei ainakaan vielä saanut ratkaisua. 

Siinä oli taas muutama kuva omaan ajatusmyssyyn. Kivoja pieniä yksityiskohtia löytyi ja uskon että meidän talossa törmätään useampaankin ideaan mitä näissä kuvissa esiintyy.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...