keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Jos ei ekalla, niin sitten toisella kerralla

Viime kerrallahan tosiaan Omatalon pystytysporukalla kävi pieni kämmi, ja viimeistä kattotuolia nostettaessa kaikki tulivat ryminällä alas. Olimme tietenkin heti yhteydessä heidän työnjohtajaan ja hän saapuikin Turusta heti seuraavana aamuna paikalle. Elementit tarkattettiin ja niissä ei ilmennyt mitään ongelmaa. Kattotuolit laitettiin samantien tilaukseen ja arvioituna saapumisajankohtana oli maanantai-keskiviikko akseli. 

Vaikka tapauksesta olinkin hieman harmissani, ei tästä meille juurikaan viivästystä tai vaivaa tullut. Palvelu Omatalon puolelta oli kiitettävää. Työnjohtajan kanssa ei tarvinnut edes kinastella asiasta, vaan tietenkin ammatti-ihmisenä hänkin ymmärsi ettei kerran nitkahtaneita kattotuoleja voida enää paikalle laittaa. Kasaajatiimi alkoi heti puuhastella autotallin kanssa ja se saatiin juuri valmiiksi kun maanantaiyönä saapui uudet kattotuolit. 




Tänään ovat raksamiehet saaneet talon kattotuolit ja päätyelementit kuntoon, huomattavasti paremmin olivat reivanneet kuin edellisellä kerralla. Saattaa olla että ottivat vähän opikseen, ei varmaan samaa vahinkoa tule tälle porukalle sattumaan. Mutta pääasia on että kaikki on tähän asti kunnossa ja huomenna jatkuu aluskatteen ja ruoteiden laitto.


Autotalli tuli meille ainoastaan tuulensuojalevyyn asti rakennettuna, niin ja tietenkin aluskate ja ruoteet. Ulkovuori tuli kyllä Omatalolta mukana, mutta sen asennus jää meidän harteille. 



Kovasti halusin harmaita autotallinovia, hinnaltaan olivat aika kovia varsinkin kun niitä kaksi kappaletta tulisi. Smartian nettikaupasta löydettiin hyvännäköiset ovet (ei tosin sellaiset kuin olin itse toivonut), pakettiin kuului harmaiden ovien lisäksi myös nostoautomatiikka.
www.smartia.fi

 Visainen kysmys - kumpi on rakennettu oikein? :)

Työnjohtaja kysyi halutaanko me pitää vanhat kattotuolit vai tilaako hän kuljetuksen viemään ne pois. Vastasin tyytyväisenä että toki voimme ne polttopuiksi pätkiä. Tuossa kun ne leimatut puut talven aikana polttaa, niin voi sanoa että kyllä tuo lämmitys on kallista.


Jos hyvin käy ja huomenna on raksaporukalla hommat hanskassa, niin meillä alkaa autotallin ulkovuoren lyönti ja lattian valu. Vesikiertonen lattialämmitys on tilattu ja huomenna lasketaan kattopeltien määrä, että saadaan nekin tilaukseen. 

Mikäs tässä on talven tullessa, kun saadaan kattokin pään päälle. Ei voi kyllä muuta sanoa kun että on upeita syyssäitä pitänyt, ilo on tolla ilmalla touhuta omaa tulevaa kotia  

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Vieläköhän luet blogikommentteja :) Etsimme kuumeisesti autotalliimme sopivaa harmaan sävyä ja teillä näyttäisi mukavalta. Muistatko mikä sävy siinö on?

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kuva autotallista on suoraan smartian sivuilta. Meidän autotalli on valkoinen. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...