sunnuntai 28. elokuuta 2011

Vuoden paras aika edessä - SYKSY ♥

Liian pitkä aika viimeisestä päivityksestä, pahoittelen! Elokuu on muutamaa päivää vaille valmis ja syksy kolkuttelee jo ovella. Kesän päättymisen tunnistaa aina siitä että viimeinenkin työntekijä palaa piakkoin kesälomalta työn äärelle. Tänä vuonna kesä kului vauhdilla, raksaprojektilla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Oma loma jäi kokonaan pitämättä, mutta muutamat vapaapäivät ja lyhyet työpäivät riittivät tältä erää oikein hyvin. Torstaina on ensimmäinen päivä syyskuuta, ja raksan aloitus on enää muutaman päivän päässä. Voisiko sitä enempää edes odottaa?


oman pihan pensaat alkaa punertamaan ja lehdet tippuvat puista


 Työrintamalla alkaa pikku hiljaa jouluostojen mietinnät - APUA!! Viikonloppuna saatiin vielä nauttia ihanasta auringosta, mutta tänään se muuttui jo kylmäksi sateeksi. Syksyn tulo tarkoittaa kesäkukkien pois heittämistä ja ensimmäiset kanervat ja callunat saapuvat meillekin jo muutaman viikon päästä. Ennen niitä, saadaan kuitenkin nauttia syksyn upeistä pallokrysanteemeista ja tietenkin mun lemppareista, eli syklaameista. 


 Syksyn tulo tarkoittaa myös Pyhäinpäivää ja joulua. Tarvikeautot pursuaa joulukoreja ja ruukkuja, pukkitikkuja ja muita joulun hömpötyksiä. Muutama kuukausi aikaa tehdä viimeiset hankinnat, joulukuussa kun se on jo liian myöhästä. Tämän joulun ehdoton ykkönen ruukuissa ja istutuksissa on valkoinen ja hopea. Jo viime jouluna se kasvatti ostajakuntaasa ja perinteinen punainen ja kulta saivat siirtyä syrjään. Mielenkiinnolla odottaa mikä tänä jouluna on hittituote, jouluruusu kun valtasi viime vuonna kaikkien sydämen. 

Ensi kerralla luvassa on takkapäivitystä, oma suosikki on jo löytynyt! Syyskuun lopusta päästäänkin vihdoista viimein seuraamaan varsinaista blogin aihetta, eli meidän taloprojektia.

Huomasin pienen virheen asetuksissa, olin estänyt kommentoimisen kaikilta joilla ei ollut tarvittavaa google-tiliä. Tämä asia on korjattu ja palautetta blogista, aihe-ehdotuksia sekä yleistä jutustelua kaivataan.

Syksyisin terveisin -J-

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

En malta odottaa, että pääsen lukemaan lisää! Tsemppiä ja jaksamista raksailuun! :)

Määtät naapurista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...