tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappuhulinoita

Uskomaton auringonpaiste kyllä tänä vappuna suosi meitä. Ilmat on olleet mitä mahtavimmat, niinpä meidänkin oli aika pitää tauko raksalta. Pieni hengähdysbreikki vielä ennen loppusuoraa. Voitteko uskoa että meidän muutto on tämän kuun puolella? Kyllä vain, asunto on myyty ja avaimet on luovutettava tän kuun lopussa. Onneksi talo on saatu kyllä niin hyvään vaiheeseen, että uskon ettei meille tule mitään ongelmaa sen kanssa. Ainoa rasite on tietenkin tuo äitienpäivä joka veroittaa pahasti tuota omaa aikaa ja varsinkin voimaa.

Muuttolaatikoita ei ole vielä aloitettu pakkaamaan, ja huonekaluillekin täytyisi löytää jostain ostaja. Onneksi suurin osa ylimääräisistä tavaroista sai uuden kodin kirpparilta. Tammikuun puolesta välistä huhtikuun puoleen väliin pidin kirppispöytää ja voi sitä tavara määrää mitä siellä meni. Rahaakin saatiin kasaan hitusta vaille 2000€, joten sohvarahat on hankittu. 

Mulla oli toiveissa ensin saada itse asunto myytyä. Reilun viikon pidin etuovella, eikä yhtään kiinnostunutta löytynyt. Päätin jättää myyntihommat ammattilaisille ja annoinkin asunnon välittäjälle. Kiinnostuneita ilmaantuikin sitten sankoin joukoin ja asunto meni neljän päivän päästä kaupaksi. Ehkä tuo yksityiseltä osto oli jotenkin pelottava vaihtoehto. Mitäpä tuosta, pääasia että uusi omistaja löytyi ja taas saatiin yksi huolenaihe vähemmän.









Siinä asuttiin eräänlainen aikakausi ja nyt se on takanapäin. Ehkä hieman haikea mieli luopua, koska kuitenkin tykkäsin niin kovasti tästä asunnosta. Huonejärjestys oli ihan huippu ja oma piha ja alue mieluinen. Viisi vuotta kului nopeasti ja nyt on aika lähteä uusien tuulien metsästykseen tuohon kilometrin päähän. 

Eli kämppä myyty - check. Talo valmis - almost check. 

Kevät pistetty töhinäksi ja valmista pintaa on saatu. Muutomia pieniä juttuja puuttuu kuten suihkut, wc, keittiöstä muutomat ovet yms. Muuten pinnat alkaa olla kunnossa ja hommat muutenkin hanskassa. Okei, ulkona on vielä hommia terassin sun muiden juttujen kanssa. Mutta muuttoohan nuo ei estä.




Ulkoa on upeasti lumet sulaneet, missään ei ole enää edes rippeitä. Pihalta on kerätty kaikki jätepuut, niin ja tietenkin myös meidän kattotuolipolttopuut autotallin taakse kasaan. Kyllä niin paljon tuli puita kattotuoleista että saa varmasti koko ens talven niitä poltella. Voi muuten sanoa että kun aurinko porottaa koko päivän noista ikkunoista sisään, niin talossa nousee helposti lämpötila kolmella neljällä asteella. 

Tässä hieman tutustumista kodinhoitohuoneeseen. Saumaus puuttuu välitilan laatoista, hana sekä vastakkaiselta seinältä uupuu myös isot liukuovikaapistot. Joten juuri tällaista pientä hiomista vailla.



Talossahan on siis kaksi vessaa, joista tietenkin itse olen varannut suurimman. Ehkäpä se on naisten etuoikeus, ainakin omasta mielestäni. 


 Eteiseen olin alustavasti suunnitellut kaapistoa. Nyt koko raksa aika ollaan kuljettu kodinhoitohuoneen ovesta, josta tullaan varmasti kulkemaan jatkossakin, varsinkin kun se johtaa suoraan autotallille. Päätinkin siis jättää eteisen avaraksi, ehkäpä joku lipasto ja peili löytää tiensä tänne. Hieman harmittaa nuo meidän makuuhuoneeseen johtavat pariovet. Niissä ei oikein ollut mieleisiä vaihtoehtoja, ja nuo ristikothan ei ole oikein mun juttu. Mutta yllättävän hyvin ne tuonne sitten sopii, tai ehkä niihin on jo silmä tottunut.


Makuuhuoneeseen ehdottomasti halusin suuren vaatehuoneen. Kuitenkin koin perinteisen ovellisen huoneen hieman tylsäksi, joten kehitin liukuovista ns. tilanjakajan makuuhuoneen ja vaatehuoneen välille. Vaatehuone on kooltaan 8 neliötä, joten tilaa kyllä riittää. Makuuhuoneesta löytyy myös talon ainoa tapetoitu seinä. Sängyn takaseinään laitettiin raidallinen tapetti vaakaan. Kuva ei anna sille nyt oikeutta, mutta pohjaväri on valkoinen jossa menee eri kokoisia helmiäisiä raitoja. Varsinkin kun vastakkaisen seinän ikkunoista paistaa auringonvalo huoneeseen, tulee raidat mukavasti näkyviin.




 Paljon kyselyjä herättänyt keittiö. Ah, sen kanssa on ollut kyllä hieman hankaluuksia. Yläkaappien ovet ovat vielä valmistajalla, koska he yrittävät saada oikeat saranat oviin. Yläovet aukeavat siis ylöspäin, aina kaksi ovea kerrallaan. Tämä on tuottanut nyt hieman haastetta meille kaikille, ja vain ja ainoastaan sen takia että ovet ovat 120cm leveät ja yhdelle saranalle tulee niin paljon painoa kun molemmat ovet aukeavat kerrallaan. Tätä on hieman vaikea selvittää, luulen että myöhemmin kuva avaa enemmän. Saareke tulee kooltaan 260x100cm. Toive olisi että saarekkeen ulkopuolelle saisi ns. baarijakkarat omaan arkikäyttöön.

 Keittiö on siis täysin mustavalkoinen, tuo sininen alalaatikoiden ovissa on vielä suojamuovia. Side-by-siden viereen tulee uuni ja mikro. Kodinkoneiden hankinnassa oli omat haasteensa sen suhteen että halusin mikron aukeavan samanlailla kuin uunin, eli ylhäältä alaspäin. Tällaista mallia ei kovin monella valmistajalla ollut. Joten Gramin koneisiin päädyttiin, ulkonäöllisesti ne oli meidän tyyliset.




Takan takaseinä oli alusta asti tarkoituksena olla jonkin sortin tehosteseinä. Halusin takasta täysin valkoisen, jolloin takaseinälle oli saatava väriä. Tuo maali on tikkurilan taika helmiäishopea, joka on maalattu rapatun seinän päälle.



Pesuhuone on pientä ripausta vaille valmis. Aika synkälle näyttää näissä kuvissa, mutta johtunee siitä ettei sinne juurikaan tule luonnonvaloa. Tuohon siis tulee poreamme, jota varten harkoista muurattiin rappuset ja taso. Suihkujen takaseinä on samaa tummaa laattaa, muut seinä ovatkin sitten valkoista. Saunasta uupuu vielä lauteet, niiden suunnittelu on ollut yllättävän vaikeaa.


Makuuhuoneista ja saunasta laitankin sitten ensi kerralla kuvia. Viljan makuuhuone ja vierashuone on  täysin valmiit, joten sinne voi ainakin tavaraa alkaa kantamaan. Pihasuunnittelukin on jo hyvällä mallilla, ja intoa alkaa kummasti löytymään. Pihakalusteet ja grilli odottavat jo terassia ja lämpimiä kesäpäiviä. Nyt kun otetaan kuukauden kova rutistus, niin eiköhän me päästä loppukuusta muuttamaan.

Tällaista tällä erää, nyt vuorossa vappusauna ja vihdoista viimein nukkumaan.

-J-




keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Raksaintoilua

Huh hah hei, nyt on kotiuduttu raksalta ja ajattelinkin tulla päivittämään kuvia. Talon on nähnyt kokoajan vain raksana, varsinaisena pölyisenä romukasana. Tietenkin mieli laukkaa ja ideat sisustuksesta on käyny kuumana mielessä, mutta sitä tässä-se-meidän-talo-nyt-on tunnetta ei ole vielä tullut. Tänään se sit ehkä antoi ensimmäisen kerran ne perhoset vatsaan. Edistystä on niin paljon, että vihdoin tuli se malttamattomuuden tunne. Kaikki mulle ja heti, en malta enää odottaa. Suu veti väkisin yhtenään hymyyn kun vaan katsoi ympärille ja antoi silmien levätä avarasta, valoisasta ja täysin omasta kodista. ♥ Voisiko jo sanoa että ylionnellinen olo!

Voiko tää raksaintoilu koskaan loppua? Viime aikoina on käyny mielessä useasti, että mitä elämässä on sen jälkeen kun kamat on muutettu ja kotia laitettu? Täytyisi ehkä keksiä elämään uusi "raksa", ehkä uusia haasteita työrintamalle tai jokin harrastus. Näinkin villiin elämänrytmiin tottuneena, käy varmasti aika pitkäksi kaiken tämän jälkeen. Onneksi serkku rakentaa lähelle, taidan olla siellä yhtenä riesana.

Melkein viikon verran vierähti kun kokoajan kitattiin ja kitattiin, välillä hiottiin ja taas kitattiin. Voi sitä kittiämpäreiden määrää mitä kaikki katot ja seinät imi. Mutta pohjamaali kun saatiin seinään alkoi mieliala nousta ja into vain kasvaa. 




Vihdoista viimein päästiin maalaamaan. Katot ja seinien pohjat meni kätevästi ruiskulla. Jälki oli tasaista, työnteko siistiä ja mikä parhainta, vauhti oli nopea. Muutamassa päivässä saatiin kaikki seinät ja katot maalattua.



 Kylpyhuoneen katoksi en halunnut perinteistä paneelia. Ensiksi kyselin hintoja akryylilevyistä, jos koko katon olisi tehnyt valkoisesta levystä jonka taakse on laitettu loisteputket, näin valo heijastuisi upeasti akryylilevyjen läpi. Neliöitä pesuhuoneessa on sen verran reilusti että pelkille levyille olisi tullut hintaa useampi tonni. Joten tyydyin perus maalattuun kattoon. Jotta siihen kuitenkin tulisi jotain erilaista, poreammeen päältä laskettiin kattoa reilu 5cm alaspäin, johon upotettiin kuituvalot.




Myös makuuhuoneen kattoon sain ystävän remppakuvista mukavan idean. Eli koko kattoa kiertää ns. valolippa, jonne upotetaan lednauhaa. Valo heijastuu mukavasti kattoon, eikä niinkään suoraan alaspäin. Nyt tätä on vaikeampi selittää, toivottavasti valmiina antaa paremman käsityksen.


Tänään sain vedettyä toisen kierroksen vesieristeitä, joten huomenna alkaa laatottaminen. JES!! Nyt tuntuu tuota valmista pintaa tulevan vauhdilla, joten yritän päivittää blogiakin pikaisesti uudestaan. Näillä tunnelmilla kohti loppu viikkoa ja ihanaa aurinkoista säätä.


-J-

torstai 1. maaliskuuta 2012

Aurinkoa taivaan täydeltä!

Kyllä tuo auringonvalo on varma kevään merkki, lumet on sulanut vauhdilla ja ilma on lämmin ja raikas. Aamut ovat jo valoisia ja mieli on heti reipas ja pirteä. Auringonvalo myös tulvii sisään talon ikkunoista ja voi miten paljon se lämmittääkään. Näin keväisin aina herään ja innostun pihatöistä, muutoin tuo kukkapenkkien hoito ei ole mun juttu laisinkaan. Pää täyttyy ideoista ja ajatuksista pihasuunnittelua varten, nyt vielä saa erähän päivän tuo aurinko lämmittää, että kaikki isot lumikinokset sulaisi pihasta pois. Sitä siis odotellessa.

Lupasin jo aikoja sitten uusia kuvia työmaalta ja tässä näitä tulee. Kattoon tuli puhallusvillat tammikuun lopussa, eli osa kuvista on jo omaan silmään vanhoja.


 



Vihdoista viimein lämmöt siis päälle ja toppatakit siirtyivät naulakkoon. Kyllä työnteko on helppoa kun sormet eivät ole enää kohmeessa. Kun villat saatiin kattoon ja piippu muurattua oli väliseinien teon aika. Yks parhaimmista vaiheista, näki lopultakin miten ne huoneet muodostuivat.





Tällä hetkellä siis väliseinät on pystyssä ja levytetty. Takkaa aloitettiin tekemään heti kun piippu saatiin muurattua. Nyt se on valmis ja juuri sellainen kuin toivoin. Olen siis onnellinen takan omistaja.




Nyt on vuorossa kattojen levyttäminen ja sitten päästäänkin pesuhuonetta laatoittamaan. Laatat on tilattu ja niitä vielä odotellaan. Keittiökin on päätetty, mutta sitä en vielä paljasta. Pinnat saa kohta uuden värin ja pää ei enää kestä uusia ideoita mitä tulvii jatkuvasti - pitäisiköhän siis vähentää netissä selailua? Tavoite on muutama kuukausi ja muutto olisi hyvinkin lähellä. Mahtavaa!



 Viikonloppu on ovella ja sen aion pyhittää siivoomiseen. T:n ollessa töissä, saan rauhassa touhuta. Vielä on kirpparipöytäkin muutaman viikon, joten loputkin tavarat kaapin pohjilta hinnoiteltavana. Lumisiin, mutta aurinkoisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa. 
Tänään meillä herkutellaan uuden presidentin kunniaksi!

Aurinkoisia päiviä kaikille lukijoille!
-J-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...